Samoajaohjelma

Samoajaohjelmaan kuuluu joitakin kaikille samoajille tarkoitettuja pakollisia osia sekä vapaaehtoista ohjelmaa. Vapaaehtoinen ohjelma muodostuu Fikoista eli yksittäisistä aktiviteeteissa pitkin leiriä, Samoajaloungesta, samoajien hyvinvoinnista vastaavasta keitaasta sekä tarpojien ja samoajien yhteisistä iltajuoksuista, joissa leiriläinen pääsee tuulettamaan päätään ennen nukkumaan menemistä.

Päivän samoajaohjelman ja ajankohtaisimmat tiedot löytyvät helposti padletista samoajien omalta sivulta tai Samoajaloungen ilmoitustaululta johtaja-alueen portin vierestä!

Ohjelmat, joihin kaikki samoajat osallistuvat

Tulevaisuuden tekijät

Su 29.7. klo 10-12 ja 14:30-16:30

Jokainen samoaja ilmoittautuu luotsinsa johdolla johonkin tapahtuman pajaan. Luotsit löytävät pajailmoittautumisen hubien ilmoitustauluilta. Lisää ohjeistusta ilmoittautumisista luotsit saavat leirin alussa järjestettävässä perehdytyksessä ja leirilippukunnanjohtajien välityksellä. Koska tahansa voi myös tulla käväisemään Samoajaloungessa kysymysten kanssa tai soittaa samoajapäälliköille!

Pajojen aiheet: 
Yhteskunnassa toimiminen — Samoajan ääni yhteiskunnassa, missä se kuuluu ja missä sen pitäisi kuulua?
Samoajan rooli piirissä — Piiri pieni pyörii, missä on samoajan paikka?
Samoajan partiopolku — Tänne partiopolkumme johtaa, luokse… minkä?
Kuinka kehityn johtajana — Johtajaksi kasvaminen
Ajatuksena ympäristö
Näin johdan lippukunnassa – Johtaminen lippukunnassa
Viestintä ja markkinointi – Viidakkorumpuja, savumerkkejä vai viestintää?
International scouting – what are my options? (englanniksi)
Lippukunta, alue, piiri, Suomen Partiolaiset — missä on samoajan paikka?
Uskalla paljastaa osaamisesi — Partiossa oppii paljon, mutta miten siitä kertoisi?
Moninaisuus partiossa — Monenlaiset partiolaiset
Kahvia ja pullaa — Eikö mikään inspaa? Ei hätää, tule tekemään itsesi näköinen paja  hyvässä seurassa!

Kliffhanger

Ma 30.7. klo 18 eteenpäin

Ennakkovalmistautuminen: Samoajaluotsi, muistathan varmistaa kaikille ryhmän etukäteen!

Kaikki samoajat osallistuvat pestistään riippumatta leirin päätösillan huipennukseen. Samoaja on saanut toisen leirikirjeen mukana juhlatilaisuuteen kutsukirjeen, jossa on tietoa myös Kliffhangerista. Ohjelman taustalla kulkee jo ennakkotehtävien ja –materiaalien muodossa kokoon keitetty mysteeri, joka ratkeaa illan huipennuksena. Virittäydy siis tunnelmaan ennakkotehtävillä ja seuraa Kliffan somea!

Ohjelmat, joihin samoaja voi osallistua halutessaan

Iltajuoksut (samoajille ja tarpojille)

Ma-ke 23.-25.7. klo 21-22

Iltajuoksut ovat sudarileirin ajan tarpojille ja samoajille suunnattua ohjelmaa, jossa voi hiljaisuuden jälkeen tunnin ajan esimerkiksi hengailla kavereiden kanssa lautapelien ja lehtien parissa, nuotiolla vaahtokarkkeja paistaen, yösuunnistamassa, salkopalloa tai lipunryöstöä pelaten tai käsitöitä ja kaverille kampauksia tehden. Tule kurkkaamaan paikan päälle ja tutustumaan moniin uusiin kliffalaisiin!

Samoajalounge

Samoajalounge on auki samoajille (ja vain samoajille) koko leirin ajan johtaja-alueen portin vieressä. Samoajaloungessa samoaja saa hengailla vapaasti ja tulla kavereiden kanssa nauttimaan paikasta leirihälyn ulkopuolella. Samalla voi nauttia päivittäin vaihtuvan teeman mukaisesta ohjelmasta, joka vaihtelee oman arvoidentiteetin rakentamisesta ja partion arvojen pyörittelystä seksuaalisuuden pohdintaan ja moninaisuuden tutkimiseen. Lähdit sitten etsimään vapaa-ajallasi torkkupaikkaa, kavereita tai elämän totuutta, on samoajalounge sinun paikkasi! Vaikka aina saa tulla vain hengaamaan, näkyy päivän teema loungessa aina erilaisilla tavoilla, jokaisesta päivän teemasta on tarjolla ainakin yksi työpaja.

Maanantai 23.7.
Minä ja moninaisuus. Sisältää asiaa seksuaalisista suuntautumisista kehitysvammaisuuteen. Mitä on monimuotoisuus ja miten se vaikuttaa minuun?

Tiistai 24.7.
Kuinka johdan itseäni ja muita. Sisältää esimerkiksi oikeaoppisen toimintasuunnitelman tekoa, kokouksen rakenteen suunnittelua ja oman johtajuuden kehittämistä jatkuvasti nousujohteisempaan suuntaan. Loungessa mietitään tänä päivänä myös ongelmallisten tilanteiden kohtaamista ja käsittelyä.

Keskiviikko 25.7.
Arvot ja normit. Miten rakennetaan oma arvoidentiteetti? Voivatko arvot perustua iltalehtien skuuppeihin ja kohuihin? Millaisia vaikutuksia omilla valinnoilla on, onko mitään? Tänä päivänä mietitään myös samoajien toiminnan vaikutusta ympäristöön ja kestävän kehityksen roolia arjessa.

Torstai 26.7.
Tällöin teemana on Q&A à la samoaja. Koska iltapäivällä alkaa 24-h ohjelma, niin on torstaina pelkästään aamupäivällä tuokio, jossa samoajat pääsevät esittämään kutkuttavia ja polttavia kysymyksiä toisille samoajille ja samoajaloungen vetäjille.

Perjantai 27.7.
Iltapäivällä, kun samoajat tulevat 24-h ohjelmasta, tarjolla on pelkästään rentoutumista ja kavereiden kanssa chillailua. Sen lisäksi on myös Samoajan hyvinvointi -työpaja, jossa rennossa ilmapiirissä keskustellaan niistä parhaista kikoista, joilla jaksaa tehdä partiota ja silti painaa täysillä omassa elämässä.

Lauantai 28.7.
Aamupäivällä jatkuu hyvinvointiteema, mutta iltapäivällä keskitytään samoajan partiopolkuun ja siihen, mitä kaikkea mahtavaa samoaja voi ikäkaudessaan suorittaa. Samoajat pääsevät tekemään itsellensä omat suorituskortit, joihin suunnittelevat itsellensä tavoitteet siitä, että mitä kaikkea haluaisivat saada tehdyksi samoajana ollessaan.

Sunnuntai 29.7.
Samoajaloungen lopettajaiset ja toinen samoaja-Q&A. Tällä kertaa vastaamaan kutsutaan luotsit, joille samoajat saavat esittää kysymyksiä.

Fikka

Fikka-ohjelma on samoajaohjelman pimeää ainetta; ohjelmaa jota löytyy siis melkein mistä vain. Fikat ovat yksittäisiä aktiviteetteja ja kokonaisuuksia, joihin samoajat voivat osallistua mielensä mukaan. Osa fikoista on laaksojen järjestämiä aktiviteetteja. Tsekkaa Fikkojen tarkat tiedot leirillä padletista tai samoajaloungen ilmoitustaululta!

Fikat on jaettu kahteen ryhmään: toiminnallisiin reisitaskuihin ja rauhallisempiin kengurutaskuihin.

Fikka-tiimin yhteystiedot
Arttu Arponen +358 44 333 9799 (Samoajaohjelman fikat)
Aku Haapanen 050 440 5239 (Laaksojen fikat)

Mikäli ilmenee mitään kysyttävää, niin kysäise!

Laaksojen fikat

Samoaja osallistuu laaksojen ohjelmaan fikkojen kautta. Laaksomestareiden kanssa on sovittu mihin ohjelmiin samoajat pääsevät, ja mitkä ovat ylipäätään mielekästä tekemistä samoajaikäiselle. Fikkoja pidetään seuraavissa laaksoissa: Sukeltaja, Metsuri, Kisälli, Sankari, Kartturi ja Rauhanturvaaja. Nämä fikat voivat ovat täynnä nuorempia ikäkausia, joten samoajan kannattaa painottaa laaksovierailunsa laaksojen aukioloajan (9-12 ja 12-15) alkuun ja (ennen kaikkea) loppuun. Näin vältytään liialliselta jonottamiselta!

1. Sukeltaja-laakso (ti-ke) – Reisi

Sukeltaja-laaksossa samoaja pääsee osallistumaan klassiseen suurleirin vesiohjelmaan. Vesiohjelman tarjoamat fikat:

  • Kanoottiseikkailu: Kanootilla melotaan poijuille, joilta löytyy erilaisia tehtäviä. Rasteja saa kierrellä ja keräillä omaa tahtiin ja makuun.
  • Mutapaini
  • Lautanrakennus

Maininta saunoista: Samoaja ei mene saunaan laakson aukioloaikana! Saunat ovat täynnä pikkuihmisiä ja siis täysin tukossa.
Mukaan samoajan kannattaa ottaa kastumista kestävät vaatteet sekä pyyhe.

2. Metsuri (ti-ke) 

Metsuri-laakso keskittyy perinteisiin partiotaitoihin.

Metsuri-laakson tarjoamat fikat:

  • Solmuilu Reisi
  • Hätämajoite Reisi
  • Tulenteko erilaisin menetelmin Kenguru
  • Onnettomuus Reisi
  • Nikkarointi Kenguru
  • Raajan lastoittaminen Kenguru
  • Mettäkone Kenguru
  • Ekoaseammunta Kenguru

Mikäli haluat jakaa sudenpetujen hämmästelyfiilikset, laakson alueella on hämmästeltävissä ihka oikea metsäkone.

3. Kisälli (ti-ke)

Kisälli-laaksossa samoaja pääsee aikamatkalle kesäiseen ja valoisaan keskiaikaan!

Kisälli-laakson tarjoamat fikat:

  • Historiallinen miekkailu Reisi
  • Heraldiikkatyöpaja Kenguru
  • Viikinkipelejä (perinteisiä keskiaikaisia leikkejä ja pelejä) Reisi
  • Mantelin paahtaminen  Kenguru
  • Keppijumppaa Kenguru

4. Sankari (ke) – Reisi

Kiipeilytoimikunnan järjestämässä Sankari-laaksossa samoaja pääsee ylittämään itsensä ja haastamaan pelkonsa.
Huom! Samoajat eivät osallistu laaksoon sen aukioloaikana, vaan keskiviikkona kun laakso ”koeajetaan”.

Sankarilaakson tarjoamat fikat:

  • Kiipeilyä
  • Tankofudis
  • Pelialue
  • Ramborata
  • Vaijeriliuku

5. Kartturi (laakso ti-ke, vapaa suunnistus ”24/7”)  – Reisi

Kartturi-laaksossa samoaja pääsee suunnistamaan sydämensä kyllyydestä. Evon alueelle on pystytetty kuusi suunnistusrataa, jotka ovat vapaassa käytössä melkeinpä vuorokauden ympäri.

Laaksossa samoaja pääsee harjoittelemaan suunnistamista. Suunnistusohjelmaa järjestetään seuraavasti:

  • Ryhmiä on kolmea eri tasoa: aloittelija, treenaaja ja pro-suunnistaja. Suunnistamaan lähdetään omaa taitotasoa vastaavassa ryhmässä. Jako tasoryhmiin tapahtuu leirilippukunnissa.  Ryhmäkoko voi olla mitä tahansa 4-8 hengen väliltä.
    • Aloittelija-ryhmään kuuluvat sellaiset leiriläiset, jotka eivät ole juurikaan suunnistaneet. Heitä reitille saattamaan lähtee pestissä oleva samoaja tai vaihtoehtoisesti leirilippukunnasta tuttu aikuinen. Reitillä käydään läpi karttamerkkejä ja kompassin käyttöä.
    • Treenaaja-ryhmäläiset ovat jo jonkin verran harjoitelleet ohjatusti suunnistamista, mutta ensimmäinen omatoiminen suunnistuskokemus vielä puuttuu. Kliffalla on mahdollisuus harjoitella turvallisesti omatoimista suunnistamista. Treenaaja-ryhmä saa mukaansa metsään GPS-seurannan. Ryhmän etenemistä voi seurata kahvilan screeniltä.
    • Pro-ryhmäläisiksi lukeutuvat suunnistuksen harrastajat. Myös heille halutaan tarjota mielekäs suunnistustreeni. Jos osaat suunnistaa ja harrastat lajia aktiivisesti, saat lähteä reitille itsenäisesti.

Vapaa suunnistaminen. Suunnistamaan pääsee myös virallisen ohjelman ulkopuolella. Kerää ryhmä kasaan ja ilmoittaudu laakson toimistossa leirikahvilassa. Reiteille pääsee päivittäin. Kellonajat tarkentuvat myöhemmin. Vai oletko ihan hukassa metsässä? Ei hätää, Kliffalla järjestetään myös suunnistuskouluja!
Vapaan suunnistamisen edellytys: Leirilippukunnanjohtajan hyväksyntä sille, että suunnistusryhmä osaa suunnistaa.

6. Rauhanturvaaja (ti-ke) – Kenguru

Rauhanturvaaja-laaksossa samoaja pääsee miettimään maailman menoa.

Toisin kuin muissa laaksoissa, Rauhanturvaajalaaksolla on tarkat alkamisajat! Jos samoaja mielii osallistua ohjelmaan, hänen on oltava ehdottomasti ajoissa. Rauhanturvaaja-laakso tarjoaa seuraavat fikat yhtenä samoajille suunnattuna kokonaisuutena:

  • Kierrokset alkavat samoajille tiistaina ja keskiviikkona klo 14
  • Rauhanturvaajaan otetaan aina 20 samoajaa kerrallaan

7. Oktonautti (la) – Kenguru

Sukeltaja-laakso kokee viikonloppuna muodonmuutoksen. Vesiohjelma vaihtuu ympäristöjärjestö WWF:n kanssa luoduksi ympäristöohjelmaksi. Kyläilypäivän vuoksi laakso on varsin vapaamuotoinen ja osallistujat pääsevät kiertämään ikään kuin markkinoilla kojulta kojulle valuuttanaan päästökrediittejä.

Oktonautti-laakson tarjoamat fikat:

  • Fisut eli toiminnallinen aktiviteetti kestävään kalastukseen
  • Hiekkalaatikko samoaja pääsee pohtimaan ympäristöystävällistä ja kestävää kaupunkirakentamista.
  • Kasvihuone. Rakentamassamme kasvihuoneessa näet ja opit konkreettisesti, miten kasvihuoneilmiö toimii. Samalla opitaan lisää ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta siihen.
  • Hyvät ympäristöuutiset
  • Ympäristö ja luonto ei ole vain uhkakuvia ja masennusta, vaan muutosta on saatu aikaan ja sen eteen tehdään kovasti töitä. Rentoutumispiste, jossa kuulet mukavia uutisia ympäristönsuojelun onnistumisista ja voit rauhoittaa mielesi. WWF tuottaa sisällön rastille.
  • Itämeripeli
  • Öljyntorjunta

Samoajaohjelman järjestämät fikat

Toisin kuin laaksojen fikat, nämä fikat ovat varta vasten samoajille suunniteltuja aktiviteetteja. Samoajaohjelma myös järjestää fikkoja perinteisten ohjelmaslottien ulkopuolella, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki ja seurata tarkkaan, mitä missäkin tapahtuu! Informaatiota jaetaan mm. padletissa ja Samoajaloungen ilmoitustaululla. Suurin osa samoajien omista fikoista sijoittuu Samoajaloungeen, sen läheisyyteen tai toimistokolmioon leirikahvilan läheisyyteen.

PT-skabat – Reisi

28.7 klo 12 eteenpäin pidetään perinteiset partiotaitokisat kaikille kiinnostuneille samoajille!
Tule samoajaloungeen vartiosi kanssa (4-7hlö). Vartiot tarvitsevat matkaansa sahan, trangian polttoaineineen, kaksi virkkuukoukkua 6-8mm, tyhjä 0,5 litran pullo ja permanenttitussin. Lippukuntia on pyydetty ottamaan muut paitsi juomapullot mukaan, eli kysäise lippukunnaltasi, missä tavarat ovat!

Henkilökohtaiset varusteet:

  • Muistiinpanovälineet (vihkoa ja kynä)
  • Puukko
  • Kompassi
  • Tulitikut
  • Ruokailuvälineet
  • Juomapullo täynnä vettä

Reiviteltta – Reisi
Reivaamaan? Reivaamaan! Reiviteltta on auki 24.7 (klo 12 ja 17), 25.7 (klo 17) ja 29.7 (klo 17)

Lumisota – Reisi
Mikäs sen parempi tapa viilentyä helteisenä kesäpäivänä, kuin lumisota keskellä baanaa. Lumisota pidetään 25.7 klo 12 ja 29.7 klo 15

Hohtolipunryöstö – Reisi

Jättitwister – Reisi
Koetko olevasi vetreää sorttia? Jättitwister pidetään Baanalla 24.7 klo 11 ja klo 16, 25.7 klo 16 ja 29.7 klo 16.

Aamuhiilet – Kenguru
Miltä kuulostaa aamuauringon ihmettely teekupin äärellä muun leirin nukkuessa? Rauhallisen tehostartin päivään voit ottaa aamuhiilillä 26.7 ja 29.7 klo 6:00.

Aamuzumba – Reisi
Haluatko räjähtäviä aamuja? Aamuzumba pitää huolen siitä, että veri kiertää ja aamupala maittaa!

Halimurhapeli – Kenguru

Hohtoultimate – Reisi

Kliffa-Tinder – Kenguru
Sijaitsee Samoajaloungessa ilmoitustaululla.

Iltabileet – Reisi
Kolmena iltana massiiviset teemabileet: Tiki, Avaruus ja Lempi

Juorupalsta – Kenguru
Sijaitsee Samoajaloungessa ilmoitustaululla.

Kuutamomelontaa – Kenguru
Saunan ja rantaoleilun ohessa samoajat pääsevät rauhoittumaan melomalla 23.7, 25.7 ja 29.7 klo 22 eteenpäin.

Saunomista ja paljuilua – Kenguru
Samoaja pääsee huuhtomaan Evon pölyt itsestään 23.7, 25.7 ja 29.7 saunassa ja paljuissa, sekä nauttimaan ikäkausitovereiden seurasta. Kaikkina päivinä klo 22 eteenpäin.